keskiviikko 27. joulukuuta 2017

Vaurastu kuin Warren Buffett -kirja-arvostelu


Joulun vietto alkaa olla takanapäin ja edessä on arkeen paluu. Jouluna sain lahjaksi muun muassa Mika Hyttisen kirjan Vaurastu kuin Warren Buffett. Olen ollut jo jonkin aikaa kovin kiinnostunut Buffettin bisnessijoittamisesta ja tämä kirja lisäsi entisestään mielenkiintoani Buffettin ajatuksia ja ideoita kohtaan. Jotakin kyseisen kirjan mielenkiinnosta kertoo sekin, että kirja tuli ahmittua kokonaisuudessaan kahdessa päivässä!

Kirja antaa sen mitä lupaa


Oli erittäin antoisaa nähdä jo esipuheesta, että myös kirjan kirjoittaja on hyvin innoissaan Buffettin ajatuksista. "Tällä kirjalla haluan paljastaa maailman parhaan bisnessijoittajan menestyksen salaisuuden. Olen niin innoissani Warren Buffettin menestysreseptin yksinkertaisuudesta, että henkilöesittelyn sijaan kirjassa keskitytään vain sijoittamiseen." - Mika Hyttinen

Kirjan rakenne on toteutettu erinomaisesti. Kirja tarjoaa lukijalleen juuri sen mitä nimi antaa ymmärtää - ja enemmänkin. Mielestäni erinomaista kirjassa oli muun muassa se, että Mika on ottanut - ja suomentanut - katkelmia Buffettin kirjeistä mukaan kirjaan. Nämä katkelmat usein todistavat ja kertovat aikaisemmin mainittuja asioita suoraan Buffettin omin sanoin. Nämä Buffettin kirjeet osakkeenomistajille on luettavissa kaikkinensa täältä, mikäli asiasta kiinnostui.

"Never loose money -Warren Buffett"


Buffettin ja koko Vaurastu kuin Warren Buffett -kirjan teesi on Älä koskaan häviä rahaa. Tämä on Buffettin ensimmäinen ja ainoa sääntö sijoittamisessa. Tai no, onhan niitä toinenkin: "Älä koskaan unohda sääntöä numero 1". Mitä ihmettä tämä sääntö sitten käytännössä tarkoittaa? Tähän kysymykseen Vaurastu kuin Warren Buffett kirja onnistuu vastaamaan erinomaisesti.

Kirjassa otetaan vahvasti ja useaan otteeseen kantaa hajauttamiseen. Buffettin näkemyksen mukaan hajauttaminen on suojautumista tietämättömyydeltä. Kyseinen lause saattaa alkuun kuulostaa kovin ylimalkaiselta, mutta kirjaa lukiessa vakuuttuu siitä, että näin asia todella on. Buffet pohtiikin, että jos löytää muutaman erinomaisen bisneksen jotka tuntee läpikotaisin, niin miksi ihmeessä pitäisi sijoittaa useaan eri kohteeseen joista ei tiedä niin paljoa kuin niistä mitä jo omistaa. Kirjan oppien mukaan bisnessijoittaja vähentää riskiä hajauttamisen sijaan sillä, että oppii ymmärtämään jokaista sijoituskohdettaan perinpohjaisesti.

"Jos jokainen riskisijoitus on tarkkaan harkittu ja hyvin perusteltu, niin miksi pitäisi vielä erikseen hajauttaa?" - Mika Hyttinen

Mihin Buffett on itse sijoittanut?


Kirjassa tuodaan esille myös esimerkkejä Warren Buffettin sijoituksista mm. Coca-colaan ja See`s Candyyn. Etenkin jälkimmäiseen pohjautuva tarina ja opetus avasivat silmiäni sen suhteen, kuinka sijoittajat herkästi perustelevat ostojaan pelkillä tunnusluvuilla. Kirjan edetessä Mika Hyttinen tuo esille myös omia esimerkkejään soveltaen Buffettin oppeja bisnessijoittamisesta.

Kaikkiaan kirja oli mielestäni erinomainen katsaus bisnessijoittamiseen, ja vaikka olin aiheeseen jo perehtynyt ennen tämän kirjan lukemista, tuli lukiessa silti paljon "ahaa" elämyksiä. Kirjalle ei voi antaa kuin kiitettävän arvosanan ja suosituksen kaikille sijoittajille ja sijoittamisesta kiinnostuneille! Mikäli tämä jäi Jouluna saamatta, niin kannattaa ehdottomasti kirja laittaa lukujonoon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti