Näytetään tekstit, joissa on tunniste pörssiromahdus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pörssiromahdus. Näytä kaikki tekstit

perjantai 27. maaliskuuta 2020

Mitä osakkeita korona-alesta?



Koronavirus on aiheuttanut jo pitkään "ennustetun" pörssinousun päätökseen. Viime viikkoina pörsseissä on nähty paniikki myyntejä useina päivinä peräkkäin. Vaikuttaisi siltä, että myös markkina kuvitteli aluksi koronaviruksen olevan pelkkä flunssa, mutta Italian tilanteen jälkeen sijoittajatkin ymmärsivät tilanteen vakavuuden. Pörssit ovat tällä viikolla korjanneet nopealla aikataululla ylöspäin, mutta onko karhumarkkina ohi näin nopeasti vai onko kyseessä vain kuolleen kissan pomppu? Mitä osakkeita kannattaisi nyt ostaa, vai olisiko syytä odottaa vielä ennen ostojen aloittamista.

keskiviikko 18. lokakuuta 2017

Tuleeko pörssiromahdus?


Vastauksena otsikkoon: Kyllä, aivan taatusti tulee. Milloin? Siihen ei osaa sanoa kukaan varmaa vastausta. Median perusteella useat "sijoitusgurut" uskovat romahduksen olevan aivan lähellä. Entistä enemmän rahaa valuu pörssiin ja jopa ne kuuluisat taksikuskitkin antavat jo sijoitusvinkkejä. Kuplan merkkejä on ilmassa, sitä tuskin voi kieltää kukaan.