lauantai 13. kesäkuuta 2020

Rahastot vai osakkeet? Kuluvertailu!











Moni aloittava ja myös kokeneempikin sijoittaja saattaa pohtia rahastojen ja suorien osakeostojen välillä. Usein etenkin piensijoittajat harrastavat pääosin rahastosijoittamista esimerkiksi paljon puhuttuihin ETF-rahastoihin. Syynä tähän on usein joko rajallinen ajankäytön mahdollisuus tai ymmärtämättömyys yksittäisistä yrityksistä. Kolmas syy on usein korkeat kaupankäyntipalkkiot pienillä summilla kauppaa käydessä. Nykyään kuitenkin yhä useampi kotimainen välittäjä tarjoaa 1% kulukattoa osakeostoille, joka lisää innostusta osakesijoittamiseen. Molemmissa sijoitusmuodoissa on hyvät puolensa, mutta kumpi juuri sinun kannattaisi valita?

perjantai 27. maaliskuuta 2020

Mitä osakkeita korona-alesta?



Koronavirus on aiheuttanut jo pitkään "ennustetun" pörssinousun päätökseen. Viime viikkoina pörsseissä on nähty paniikki myyntejä useina päivinä peräkkäin. Vaikuttaisi siltä, että myös markkina kuvitteli aluksi koronaviruksen olevan pelkkä flunssa, mutta Italian tilanteen jälkeen sijoittajatkin ymmärsivät tilanteen vakavuuden. Pörssit ovat tällä viikolla korjanneet nopealla aikataululla ylöspäin, mutta onko karhumarkkina ohi näin nopeasti vai onko kyseessä vain kuolleen kissan pomppu? Mitä osakkeita kannattaisi nyt ostaa, vai olisiko syytä odottaa vielä ennen ostojen aloittamista.

maanantai 1. huhtikuuta 2019

Paras puhelin alle 300 eurolla 2019?




Puhelin on laite jota nykyään käytetään enemmän kuin mitään muuta laitetta. Tästä syystä kannattaa tarkasti etsiä paras mahdollinen puhelin hinta/laatu suhteeltaan. Monet (minä mukaan lukien) ei halua uhrata puhelimeen tarpeettoman suuria summia. Tänä päivänä tekniikan kehityttyä ja hintojen laskettua alle 300 eurolla saa jo varsin hyvän puhelimen, kunhan osaa etsiä.

tiistai 8. tammikuuta 2019

Vuosi 2018


Päätökseen tullut vuosi sijoitusurallani oli tähän asti heikoin, mutta indeksiin verrattuna vahvin. Salkkuuni vuoden aikana eniten nostetta toi Kotipizza Groupin myynti Orklalle, jonka myötä myin omistukseni n.70% voitolla. Loppuvuosi pörssissä oli myrskyisä, mutta salkulleni melko hyvä torjuntavoitto.

keskiviikko 27. joulukuuta 2017

Vaurastu kuin Warren Buffett -kirja-arvostelu


Joulun vietto alkaa olla takanapäin ja edessä on arkeen paluu. Jouluna sain lahjaksi muun muassa Mika Hyttisen kirjan Vaurastu kuin Warren Buffett. Olen ollut jo jonkin aikaa kovin kiinnostunut Buffettin bisnessijoittamisesta ja tämä kirja lisäsi entisestään mielenkiintoani Buffettin ajatuksia ja ideoita kohtaan. Jotakin kyseisen kirjan mielenkiinnosta kertoo sekin, että kirja tuli ahmittua kokonaisuudessaan kahdessa päivässä!