torstai 6. huhtikuuta 2017

TOP 3 Vinkit Aloitteleville Sijoittajille



Siitä alkaa olla nyt puoli vuotta kun harkitsin ensimmäisiä osake-ostojani. Silloin en tiennyt vielä kovin paljon sijoittamisesta ja yhtiöihin tutustumisesta, joten tuli tehtyä muutamia tyhmiä aloittelijan virheitä. Alussa salkkuni kävi melkein -20% tappiolla tyhmien päätösten takia. Tästä tuli kuitenkin opittua ja tappiot sain kuitattua hyvin nopeasti voitoksi. Mitä aloittelevan sijoittajan kannattaisi siis tietää, jotta turhilta rahan menetyksiltä välttyisi?

torstai 26. tammikuuta 2017

Vuosi 2017













Vuosi 2017 tulee todennäköisesti olemaan salkkuni kehityksen kannalta kulunutta vuotta huomattavasti parempi. Maaliskuun lopussa on viimeisetkin ylioppilas kokeet tehtynä ja koulussa istumiseen tulee muutaman vuoden tauko. Tämä tarkoittanee sitä, että huhtikuusta lähtien pääsen ansaitsemaan tasaista tulovirtaa.

torstai 19. tammikuuta 2017

Salkkuni rakenne ja tulevaisuus


Tällä hetkellä salkkuni on vielä suhteellisen pieni ja sisältää osakkeiden lisäksi myös rahastoja. Rahastot tulevat todennäköisesti olemaan aina osa sijoituksiani, mutta osakepainoa pyrin tänä vuonna nostamaan, kuten tavoitteet sivulla mainitsinkin. Mitä odotan salkkuni osakkeilta tällä hetkellä ja mitä sinne mahdollisesti tulen hankkimaan?

perjantai 13. tammikuuta 2017

Vedonlyönti - Uhkapeliä vai Sijoittamista?


Lähde















Vedonlyönti jakaa ihmisten mielipiteitä laajasti. Osa pitää vedonlyöntiä uhkapelinä, toiset harrastuksena ja kolmannet sijoitusmuotona. Voisiko vedonlyöntiä käyttää apuna sijoitusten suojaamiseen? Monet eivät tätä tule edes ajatelleeksi, mutta kyllä, se on mahdollista. Miten vedonlyöntiin pitäisi siis suhtautua?

tiistai 3. tammikuuta 2017

Rahasto-osuuksien lunastus




















Tänään päätin lunastaa suuren osan Osuuspankin rahastosijoituksistani. Mitta alkaa olla suhteellisen täynnä korkeakuluisia ja matalasti tuottavia rahastoja. Uskon vahvasti siihen, että omilla osakepoiminnoilla pystyn voittamaan roimasti Opn rahaston tarjoaman 3-4% vuosituoton. Minulle on tärkeää saada tehdä omia päätöksiä ja vastata seurauksista itse. Sen takia pyrinkin siirtymään enemmän ja enemmän osakeostoihin rahastojen sijasta. Mitä osakkeita ottaisin salkkuuni?

Säästä rahastoihin 0 euron osto- ja myyntikuluilla